Monet kutsuvat niitä piinaviikoiksi. Minä en. Olen silloin puoliraskaana. Kierron viimeiset päivät ovat aina jännittäviä aikoja. Jännitys ei ole loppunut, vaikka olen saanut pettyä kerta toisensa jälkeen. Edelleen se kutkuttava tunne tulee mahanpohjaan; jospa nyt olisikin elämää masussa. Tunnen itseni silloin hyvin onnelliseksi. Annan itselleni luvan syödä kahden edestä ja kuvittelen itselleni kaikenmaailman raskausoireet. Kuvittelu menee jopa niin pitkälle, että oikeasti saan fyysisiä oireita. Voivoi tätä ihmismieltä, kuinka sitä voikaan huijata itseään.

Mutta nyt se on taas uskottava. Kahden negatiivisen testin ja lopulta menkkojen alkamisen jälkeen. Ei onnistunut. Ei tässäkään kierrossa. Yritän nyt kuitenkin ajatella positiivisesti kaikkien näiden vähemmän positiivisten tunteiden keskellä. Onneksi alkoivat nyt, jos olivat alkaakseen, että pääsen ensi viikolla minulle varattuihin labrakokeisiin. Sisältävät siis myös papa-kokeen, jota ei voi vuotavana ottaa. Mies kävi simppa-testinsä kiikuttamassa klinikalle maanantaina, eli niistäkin tuloksia odotellessa. Tiedän, odottaminen on varmasti tässä projektissa vielä aluillaan ja toivon sydämeni pohjasta, että kaikki tämä lopulta palkitaan sillä kaikkein parhaimmalla; 9 kk odotuksella.