lauantai, 3. maaliskuu 2012

Hormonihirviö

Jumankeuta, että mä oon hirveä ämmä menkkojen aikaan! Voi perheparkaani, mitä he joutuvatkaan silloin kestämään. Hermot on niin kireällä, eikä voi hillitä itseään vaikka kuinka yrittäisi. Mieheni ei totisesti odota aikaa, jolloin tyttärenikin alkaa aikuistumaan ja täällä pyörii kaksi menkkahirviötä. No onneksi siihen menee vielä tovi. Kireyden lisäksi tuli tosi surullinen olo. Tuntuu kuin joku kuolisi aina kun menkat alkavat. Ja niinhän se onkin; toivo hiipuu, kuolee ja valuu pois. Minun toivevauvani.

 

Toivevauvani, vielä joku päivä saan sinut syliini

tiistai, 28. helmikuu 2012

Kevätväsymystä

Kevät on tullut. Tai ainakin se kolkuttelee ihan ovella. Ei uskoisi kun ulos katsoo, mutta mielen se on jo vallannut. Väsyttää, voisin nukkua, nukkua ja nukkua. Ja silloin kun en nukkuisi haluaisin shoppailla ja sisustaa, uudistaa kotia. Rasittavaa aikaa siis kaikenkaikkiaan. On tässä hyvätkin puolensa. Tai kai sitä vois kutsua myös itsesuojeluvaistoksi. Kun saa keskittää jäljellä olevaa energiaansa muuhunkin kuin lapsettomuusmurheisiin.

Eipä vaan mee hommat ihan putkeen. Vasta kiinnitetyt sisustustarrat irtoilevat seinältä pois. Kissa syö uudet kukat. Ja avaimetkin hävisivät tänään. Tuntuu, että epäonnistun kaikessa mitä teen.

Kaippa se ensi viikon lääkäriaika kuitenkin kummittelee peikkona mielessä. Pelottaa, että jos tulee jotain huonoja uutisia. Tai entä jos sanoo kaiken olevan normaalisti ja passittaa kotiin, yrittämään vielä vähintään toisen vuoden. Täytyy yrittää elää loppuviikko rauhassa päivä kerrallaan, maanantaina sitten ehkä himpun verran viisaampi tulevaisuuden suhteen.

 

 

perjantai, 3. helmikuu 2012

Puoliraskaana

Monet kutsuvat niitä piinaviikoiksi. Minä en. Olen silloin puoliraskaana. Kierron viimeiset päivät ovat aina jännittäviä aikoja. Jännitys ei ole loppunut, vaikka olen saanut pettyä kerta toisensa jälkeen. Edelleen se kutkuttava tunne tulee mahanpohjaan; jospa nyt olisikin elämää masussa. Tunnen itseni silloin hyvin onnelliseksi. Annan itselleni luvan syödä kahden edestä ja kuvittelen itselleni kaikenmaailman raskausoireet. Kuvittelu menee jopa niin pitkälle, että oikeasti saan fyysisiä oireita. Voivoi tätä ihmismieltä, kuinka sitä voikaan huijata itseään.

Mutta nyt se on taas uskottava. Kahden negatiivisen testin ja lopulta menkkojen alkamisen jälkeen. Ei onnistunut. Ei tässäkään kierrossa. Yritän nyt kuitenkin ajatella positiivisesti kaikkien näiden vähemmän positiivisten tunteiden keskellä. Onneksi alkoivat nyt, jos olivat alkaakseen, että pääsen ensi viikolla minulle varattuihin labrakokeisiin. Sisältävät siis myös papa-kokeen, jota ei voi vuotavana ottaa. Mies kävi simppa-testinsä kiikuttamassa klinikalle maanantaina, eli niistäkin tuloksia odotellessa. Tiedän, odottaminen on varmasti tässä projektissa vielä aluillaan ja toivon sydämeni pohjasta, että kaikki tämä lopulta palkitaan sillä kaikkein parhaimmalla; 9 kk odotuksella.

 

tiistai, 31. tammikuu 2012

My life

Vauvantekohommaa takana vuoden verran, ja viimeistään nyt olen tajunnut, että lapsia ei tehdä vaan ne saadaan. Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, mutta päivä päivältä asia vaan konkretisoituu. Viime vuosi oli elämäni onnellisin vuosi, lukuunottamatta vuotta 2005. Sinä vuonna minusta tuli äiti, elämäni ensimmäistä kertaa. Voi sitä tunteiden määrää, mitä se pieni nyytti onkaan mulle kuluneiden kuuden vuoden aikana tuonut. Ja kliseiseti perään; päivääkään en vaihtais pois. En, vaikka elämä ei oo todellakaan ollut helppoa yksinhuoltajana.

Viime vuonna vihdoin tapasin elämäni miehen. Minä oon aina ollut meidän kaveripiirissä se ikisinkku. Mutta kappas vaan, tää meni sitten kuitenkin ekana naimisiin! Salamarakkautta, siinä ei ollut enää järjen kanssa mitään tekemistä, oltiin molemmat totaalisesti tunteiden vietävänä. Muutettiin käytännössä samantien yhteen ja puolen vuoden päästä tanssittiin jo häitä. Vauvahaaveet oli mukana alusta lähtien. Ajateltiin, että vauva tulee kun on tullakseen. Sinänsä ihana ajatus, mutta yllättävän äkkiä sitä ajautuu kuitenkin pakonomaiseen yrittämiseen. Kaupasta raahataan ovistikkuja ja raskaustestejä vuoronperään. Monet itkut olen jo itkenyt. Tuntuu joka kerta yhtä raastavalta nähdä negatiivinen tulos, tuntuu kuin minusta raastettaisiin kerta toisensa jälkeen pieni pala pois. En ole enää ehjä, vaan surua täynnä. Suurta surua, jonka aiheuttaa kipeä kaipaus.

  • Vauvaprojekti

    2/2011 Aloitettu raskautumisyritykset


    1/2012 Hakeuduttu lapsettomuustutkimuksiin julkiselle puolelle

  • Henkilötiedot

    28-vuotias sekundäärisesta lapsettomuudesta kärsivä uusperheen äiti kirjoittaa siitä kuinka lapselle annetaan lupa tulla silloin kun on tullakseen, mutta pienokaista ei alakaan kuulua. Haikaran paketti on jäänyt jonnekin matkan varrelle ja elämä tuntuu pyörivän kuukautiskierron ympärillä.

  • Tagipilvi