Kevät on tullut. Tai ainakin se kolkuttelee ihan ovella. Ei uskoisi kun ulos katsoo, mutta mielen se on jo vallannut. Väsyttää, voisin nukkua, nukkua ja nukkua. Ja silloin kun en nukkuisi haluaisin shoppailla ja sisustaa, uudistaa kotia. Rasittavaa aikaa siis kaikenkaikkiaan. On tässä hyvätkin puolensa. Tai kai sitä vois kutsua myös itsesuojeluvaistoksi. Kun saa keskittää jäljellä olevaa energiaansa muuhunkin kuin lapsettomuusmurheisiin.

Eipä vaan mee hommat ihan putkeen. Vasta kiinnitetyt sisustustarrat irtoilevat seinältä pois. Kissa syö uudet kukat. Ja avaimetkin hävisivät tänään. Tuntuu, että epäonnistun kaikessa mitä teen.

Kaippa se ensi viikon lääkäriaika kuitenkin kummittelee peikkona mielessä. Pelottaa, että jos tulee jotain huonoja uutisia. Tai entä jos sanoo kaiken olevan normaalisti ja passittaa kotiin, yrittämään vielä vähintään toisen vuoden. Täytyy yrittää elää loppuviikko rauhassa päivä kerrallaan, maanantaina sitten ehkä himpun verran viisaampi tulevaisuuden suhteen.